Suomen sivuvaunuyhdistys on perustettu syksyllä 1985. Tällöin ensimmäiset aktiivit kokoontuivat Snappertunan Boxissa kerhon perustamista varten. Aikaisemmin keväällä oli jo ensimmäinen Jumbo Run (kehitysvammaisten ajeluttamistapahtuma).
Kerholla on vuosittain 3 kokoontumista, joista Jumbo Run on keväisin. Siinä ajelutetaan kehitysvammaisia sivuvaunuissa. Lenkin pituus vaihtelee ajelutettavien määrän mukaan. Jumbo Run on saanut alkunsa Isosta-Britanniasta v.1961, josta se on levinnyt Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan ja meille.

Kerhoon kuuluu tällä hetkellä noin 70 jäsentä joista suurin osa perheellisiä. Sivuvaunuilu antaa mahdollisuuden harrastaa moottoripyöräilyä perheen perustamisen jälkeenkin. Olkoonkin että ajonautinto hieman muuttaa muotoaan, mutta elementit ovat silti samat. Eli nautit luonnosta ja olet ilmojen armoilla. Vaunuun raaskii laittaa sen toivotun käärönkin tai sitten nelijalkaisen perheenjäsenen. Samoin perheiden kasvaessa näyttävät nuo vaunutkin leviävän ja pitenevän tarpeen mukaan. Kerhossa on monta sivuvaunugurua joilta voi kysellä mahdollisista ongelmistaan. Sivuvaunun kiinnilaitosta pikku hienouksiin.

Suomen Sivuvaunuyhdistyksen jäsenien tapaamiset, kokoontumisajot, antavat myös paljon lisätietoa harrastukseen liittyvistä asioista.

Vaikka sivuvaunullinen moottoripyörä on erittäin suosittu perheellisten motoristien keskuudessa, on myös monet perheettömät huomanneet sivuvaunun laajentavan moottoripyörän mahdollisuuksia. Lähes automaiset matkatavaratilat ja moottoripyöräilyn hauskuus tekevät kolmipyöräisestä todella nautinnollisen ajoneuvon matkailuun.

Jos olet epäröinyt hankkia sivuvaunua vaikka mielesi sitä on aina tehnytkin, niin rohkaise mielesi ja päätä puolestasi. Saat siinä siivellä aika joukon uusia ystäviä ja turvallisemman kulkuneuvon. Eikä perheenkään tarvitse enää jäädä kotiin kokoontumisajojen ajaksi.